La 29 Lok 2005
genre: Rock/Pop & Suomi
mistä: Antikvari 17, Tampere
hinta: 6e
Maija Vilkkumaan uusi cd ei herättänyt keväällä kovin suuria intohimoja. Kuuntelin kotisivulta ladattavat 30sek pätkät kaikista biiseistä ja ne ei oikein iskenyt. Lisäksi musavideobiisi Kesä ei ollut mitenkään erityisen vakuuttava. Hankintalistaan se piti kuitenkin pistää, koska hyllystä löytyvät Vilkkumaan muutkin levyt.
Mielipide levystä muuttui kuitenkin heti ensikuuntelulla matkalla Tampereelta kotiin. Kappaleet ovat tasaisen hyviä, eikä heikompia biisejä ole kuin ehkä pari viimeistä. Tyyli on hieman muuttunut rokimpaan, suorempaan ja vanhemman rockin suuntaan. Monet kappaleet ovat duurissa, mikä tekee levyn tunnelmasta erilaisen kuin Vilkkumaan aiemmilla levyillä. Toisaalta mukana on muutama hyvin vilkkumaamaisia biisejä, esimerkiksi suosikkiraitani Liian kauan. Ehkä yksikään biisi ei ole Ein vertainen hitti, mutta taso on tasaisempaa kuin edellisillä levyillä. Mukana on myös aika vähän slovareita, mikä sopii aina minulle.
Antikvari 17 on mukava divari Tampereella Hämeenkadun varrella. Hinnat ovat varsin edulliset (joskin tässä tapauksessa hintaa selittää myös levyn hieman heikko kunto) ja valikoimista löytyy paljon mielenkiintoisia levyjä. Kaupasta tarttuu aina Tampereella käydessä levy tai pari mukaan.
Pyrin kirjoittamaan pika-arvostelut kaikista ostamistani levyistä muutaman viikon viiveellä.