Lokakuu 2005


Tutkinnonuudistuksen, pääainevaihdon ja kummien tapahtumien seurauksena olen uusien tutkintovaatimusten piirissä. Opintoviikot vaihtuivat kesällä opintopisteiksi, tutkintovaatimukset muuttuivat ja sain siinä sivussa noin 5% tutkinnosta ilmaiseksi. Tosin ihan noin helposti se ei käynyt ja tutkinnosta tullee väkisinkin hieman ylisuuri. Tutkinnonuudistukseen liittyvistä kummallisuuksista voisi joskus kirjoittaa erikseen.

Konkreettinen muutos on ainakin se, että tutkinnosta tuli kaksiportainen. Eli minun täytyy ensin valmistua kandidaatiksi ja sitten maisteriksi. Koska kuitenkin olen jo tehnyt melkein kaikki opinnot niin tuohon väliin ei pitäisi jäädä kovinkaan paljon aikaa. Saan kuitenkin viimeiset kandin tutkintoon vaadittavat merkinnät kasaan vasta jouluna, joten valmistunen kandiksi 24.1.2006 (klo 15, pieni juhlasali. Tervetuloa). Tämän jälkeen maisteriksi valmistuminen on vuorossa heti kunhan saan gradun ja siihen liittyvän kypsyysnäytteen tehdyksi, toivon mukaan 28.3.2006. Gradu täytyy jättää tarkastettavaksi 5 viikkoa etukäteen, joten käytännössä gradun deadline on 21.2.2006. Gradun lisäksi maisterivaiheesta minulta puuttuu noin 10-15op (~5-8ov), joita pitäisi syksyn aikana väsäillä.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että gradussa on noin 30 sivua tekstiä ja tärkein lähdemateriaali on luettuna. Tavoitteena olisi saada vuodenvaihteeseen mennessä kasaan jonkinlainen koherentti kokonaisuus, jota sitten ehtii säätämään sinne helmikuun loppupuolelle saakka. Näin ainakin toiveunissa.

Huoneen järjestäminen uuteen uskoon on jokseenkin yhtä hauskaa kuin muuttaminen. Silti huone tulee pistettyä uuteen uskoon noin reilun vuoden välein. Nykyisessä huoneessani on joitain ratkaisuja, jotka tekevät tästä operaatiosta erityisen hankalaa. Huone on kyllä juuri ja juuri tarpeeksi iso, mutta se on pitkä ja kapea. Lisäksi huoneeseen on kaksi ovea, joista toisesta pääsee keittiöön. Kun tämä yhdistetään tavaroihin (kulmapöytä tietokoneelle, räkkihärveli mikserille ja muille, täysmittanen syna, levyhyllyt, kirjahylly, sänky ja yöpöytä, ja lisäksi joitain pienempiä esineitä, lähinnä soittimia), jotka ovat pahasti sidoksissa toisiinsa, sekä muutama muu käytäntö, joista haluan pitää kiinni (esimerkiksi sänky kaiuttimien muodostaman linjan etupuolella), on soppa valmis. En ole keksinytkään kuin kaksi vaihtoehtoista sijoitustapaa, joista nyt siis palasin siihen, joka oli ennen edellistä.

Vaihtelu virkistää joka tapauksessa. Oli tästä ainakin kaksi selvää hyötyäkin: nyt keittiön oven saa kokonaan auki ja sänky ei enää ole ikkunan alla. Suurempia haittoja ei ole vielä tullut mieleen, suurimpana ehkä synan sijoittuminen vasemman käden puolelle, kun se ennen oli oikealla. Ehkä viikon sisällä saa taas irtotavaratkin järjestettyä fiksusti. Tällä hetkellä ne ovat kasoissa vähän siellä täällä.

Tavaroiden roudauksen jälkeen tulee aina mieleen, että olis hyvä joskus treenata vähän lihaksia. Alaselässä tuntuu taas, vaikka kuvittelin roudanneeni oikeaoppisesti. Ja huomenna tuntuu varmasti vielä enemmän.

genre: Rock/Pop & Suomi
mistä: Antikvari 17, Tampere
hinta: 6e

Maija Vilkkumaan uusi cd ei herättänyt keväällä kovin suuria intohimoja. Kuuntelin kotisivulta ladattavat 30sek pätkät kaikista biiseistä ja ne ei oikein iskenyt. Lisäksi musavideobiisi Kesä ei ollut mitenkään erityisen vakuuttava. Hankintalistaan se piti kuitenkin pistää, koska hyllystä löytyvät Vilkkumaan muutkin levyt.

Mielipide levystä muuttui kuitenkin heti ensikuuntelulla matkalla Tampereelta kotiin. Kappaleet ovat tasaisen hyviä, eikä heikompia biisejä ole kuin ehkä pari viimeistä. Tyyli on hieman muuttunut rokimpaan, suorempaan ja vanhemman rockin suuntaan. Monet kappaleet ovat duurissa, mikä tekee levyn tunnelmasta erilaisen kuin Vilkkumaan aiemmilla levyillä. Toisaalta mukana on muutama hyvin vilkkumaamaisia biisejä, esimerkiksi suosikkiraitani Liian kauan. Ehkä yksikään biisi ei ole Ein vertainen hitti, mutta taso on tasaisempaa kuin edellisillä levyillä. Mukana on myös aika vähän slovareita, mikä sopii aina minulle.

Antikvari 17 on mukava divari Tampereella Hämeenkadun varrella. Hinnat ovat varsin edulliset (joskin tässä tapauksessa hintaa selittää myös levyn hieman heikko kunto) ja valikoimista löytyy paljon mielenkiintoisia levyjä. Kaupasta tarttuu aina Tampereella käydessä levy tai pari mukaan.

Pyrin kirjoittamaan pika-arvostelut kaikista ostamistani levyistä muutaman viikon viiveellä.

Tyypillinen keskustelu:

-Mitäs sulle kuuluu?
-Ihan hyvää. Lähinnä idlaan kotona ja oon tekevinäni gradua.
-Aijaa. Mikä sun aihe on?
-Öö.. Sitä on vähän vaikee selittää.
-No kerro lyhyt versio.
-No tota, se liittyy odotuksiin musiikissa. Sillee niinku sävelestä toiseen, ei niinku sillee et mitä odotat kun meet Beethovenin konserttiin.

Olen aika monelle luvannut pitemmän selityksen alustavan johdannon muodossa. Tarkoitus oli lähinnä selventää myös itselle että millainen kokonaisuus Gradusta olis tulossa. Tekstikin on siis lähinnä kirjoitettu itselleni, ja kirjoitan sen myöhemmin sitten uudestaan paremmin. Siis kunhan tiedän, millainen tuosta työstä oikeasti tuli.

Alustava johdanto

Tuosta ei ehkä käy kovin hyvin ilmi, että motivaationi aiheeseen on nimenomaan musiikin generoinnissa. Kaikennäköisiä algoritmeja on tutkittu, mutta monikaan niistä ei tuota kovin mielenkiintoista musiikkia. Jos tuo Meyerin teesi odotuksista pitää paikkansa niin hyvän odotusmallin avulla pitäisi olla mahdollista lähestyä ongelmaa vähän erilaisesta näkövinkkelistä. Toisaalta tutkimus on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että mitään kovin yleispätevää korkean tason mallia tuskin on lähiaikoina tulossa.

Harvoin sitä on uusia kotisivuja väännetty yhtä pitkään kuin tällä kertaa. Vanhat sivut tuli todetuksi vanhentuneeksi pari vuotta sitten ja ensimmäiset yritykset asian korjaamiseksi alkoivat suunnilleen vuosi sitten. Kaikenlaisia ideoita oli, mutta lopulta pari kuukautta sitten valtavirta vei mukanaan ja päätin tehdä sivuista blogin.

Blogeistahan on puhuttu jo pitkään, mut oikeastaan havahduin blogeihin vasta kesällä kun tajusin että monet säännöllisesti lukemistani sivuista onkin blogeja. Alkuvuodesta kokeilin myös oman blogin pitämistä BoAjjangissa. Tuolloin aiheena oli opiskelu ja tälläkin kertaa kantavaksi teemaksi ajattelin ensin gradusta bloggaamista. Ajatus on nyt kypsynyt kuukauden verran ja gradun lisäksi muut ideat ovat lähinnä koskeneet musiikkia. Ehkä sillä gradullakin on jotain tekemistä musiikin kanssa, ainakin sen pitäisi kuulua musiikkitieteen alaan. Lopullista muotoa (niin gradulle kuin tälle blogille) en osaa vielä sanoa, mutta uskoisin tämän olevan varsin itseohjautuva prosessi.

Ai että miksikö pitää blogia? Ja vielä niinkin kuivasta aiheesta kuin gradusta.. Motivaationa tälle projektille on ollut lähinnä halu pitää yllä kirjoitustaitoa, kun nykyään suuri osa “oikeista” kirjoitetuista teksteistä tuppaa olemaan tieteellistä roskaa. Toiseksi uskoisin gradunkin etenevän paremmin, kun siitä pitää aina keksiä jotain uutta sanottavaa.