celen blogi

Kasassa haikailtiin myyntitilastoja ja kun erityisesti dvd-levyjen myyntitilastoja olen joskus ennenkin yrittänyt kaivella niin tartuinpas toimeen. Alla on ensin videoiden, dvd-levyjen, äänitteiden sekä elokuvateattereiden tilastot euroina ja kappaleina vuosilta 1995-2004. Valitettavasti viime vuoden tilastoja ei ollut vielä saatavilla. Lähteenä Tilastokeskus. Sori heikkolaatuisista kuvista, I <3 OpenOffice. Täysikokoiset kuvat täällä ja täällä.

Videoissa ja dvd-levyissä on mukana vain myydyt. Videoissa vuokraus on vastannut noin kolmasosaa yhteisarvosta, dvd-levyillä noin 15%. Mielenkiintoinen tieto sinänsä, johtunee paitsi videoiden nopeammasta kulumisesta myös halvemmasta keskihinnasta.

Pelien myynneistä ei valitettavasti samanlaista tilastoa löytynyt. Ainoassa tilastossa, jossa cd-rom-tallenteet (en tiedä sisältääkö konsolipelit) oli huomioitu kertoi vain eri sektoreiden osuuden massaviestimien kokonaisvolyymista. Näppärä poika toki laskisi myyntimäärät tästä tiedosta, mutta tyydyn nyt sanomaan, että kun koko tallennemyynti on vastannut viime vuosina noin 8-9% kokonaisvolyymista, on cd-rom-tallenteiden osuus laskenut tasaisesti noin prosentista puoleen vuodesta 2000 alkaen, eli vastaa nykyisin reilua viittä prosenttia tallennemyynnistä.

Lähinnä tilastot siis osoittavat, että elokuvateollisuus on onnistunut tuomaan dvd:n uutena tallennemuotona markkinoille erittäin onnistuneesti. Vuonna 2004 dvd-levyjen myynti oli reippaasti suurempaa kuin videoiden myynti parhaimmillaan. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että dvd ei kulu käytössä samalla tavalla kuin vhs-nauhat, on parempilaatuinen sekä sisältää extramateriaalia. Pakkaus on siis kaikin puolin houkuttelevampi kuin vanhat videot. CD-levy puolestaan ei ole ollut yhtä suuri menestys. ÄKT:n tilastojen mukaan cd-levyjen kappalemääräinen myynti on kyllä suurempaa kuin vinyylien tai kasettien myynti oli 80-luvulla, mutta täytyy ottaa huomioon, että tällöin markkinoilla oli kaksi kilpailevaa tallennusmediaa, joiden yhteismyynti ylitti selvästi cd-levyjen nykymyynnin.

JK. Tuli tässä vielä mieleen miksi alunperin olin kiinnostunut dvd-levyjen myyntitilastoista. Monissa levykaupoissa (esim. Rautatientorin Free Record Shop ja Anttila sekä Stockmann) on viime aikoina vaihdettu hyllyjen järjestystä niin, että kun ennen sisään tultiin keskelle cd-levyjä, niin nyt cd-levyt on perällä ja dvd-levyt ovensuussa. Nuo tilastot kyllä selittävät miksi.

Muutaman pitkän kuukauden odottelun jälkeen uusi tekijänoikeuslaki on vihdoin voimassa! Olen odottanut lakia innolla, sillä odotan sen helpottavan levynosto-ongelmiani kummasti. Nimittäin ostolistaani vaivannut inflaatio-ongelma on helpompi saada kuriin, kun listalta poistaa kaikki kopiosuojatut levyt.

Ongelmiahan on lähinnä kaksi. Ensinnäkin mahdollisuus kuunnella ostamaansa musiikkia haluamallaan laitteistolla/ohjelmistolla. Jos DRM-suojaus ei estäisi kappaleiden kopiointia tarpeeksi hyvälaatuisena tietokoneelle ja haluamiini soittimiin, eikä estäisi kuuntelemasta musiikkia haluamillani ohjelmilla, ei siinä kai olisi ongelmaa. Tällainen suojaus ei tietenkään olisi levy-yhtiöiden mieleen, koska jos kopiointi olisi niin helppoa niin äkkiäkös sen kaverillekin kopioisi.

Se toinen ongelma on ehkä vielä suurempi. Nimittäin tuotteiden elinkaari. On aivan selvää, että cd-levyt poistuvat jollain aikavälillä markkinoilta, ja nykyisiä drm-suojauksia tukevat soittimet todennäköisesti vielä nopeammin. Mutta jos ostan levyn, haluan pystyä kuuntelemaan sitä vielä 30 vuoden päästäkin. Muutenhan voin ihan yhtä hyvin kuunnella ilmaiseksi radiota.

Musiikin kohdalla ratkaisu on selvä. Kuuntelen musiikkini tietokoneelta, haluan saada soittolistalle kerrallaan useamman levyn (tai käytännössä koko levyvaraston), joten cd-soitinten käyttäminen ei kerta kaikkiaan käy. Käytän tosin kannettavaa soitinta töissä. Lisäksi se kuuluisa mp3-soitin tullee hankittua jonain päivänä. Täytyy tässä lähiviikkoina mennä ostolistan kanssa kiertelemään kauppoihin niin voi merkitä kopiosuojatut pois listalta. En kuitenkaan hävitä tätä “boikottilistaa” vaan säästän sen sitä päivää varten kun laki on jälleen kuluttajaystävällisempi. Aasialaiset levyt jäävät ulkopuolelle käytännön syistä.

Elokuvat on sitten vähän hankalampi kysymys. En ole mikään valtava elokuvaihminen, ja olen ostanut lähinnä viimeisen vuoden aikana reilu kymmenkunta levyä. Nyt kuitenkin kun käytännössä jokainen dvd on kopiosuojattu, niin en ole oikein varma jatkanko enää koko harrastusta. Jos voin kerran äänittää saman ohjelman telkkarista (jos omistaisin sellaisen) ja saan paremmat oikeudet tallenteelle kuin jos ostan sen kaupasta, niin onko mitään järkeä ostaa sitä kaupasta? Etenkin, kun ostan dvd:t yleensä kaiken maailman alelaareista enkä niinkään uusia julkaisuja. Minulla siis ei ole (ainakaan tällä hetkellä) mitään intressejä kopioida koko dvd-valikoimaani koneelle, mutta elinkaarikysymykset ovat tässä tapauksessa vielä suurempia kuin cd-levyjen kanssa. Ilmeisesti seuraavan sukupolven dvd-soittimet tukevat vielä nykyistä dvd-sukupolvea, mutta entä sitä seuraava? Nykyiset dvd:t on onneksi nyt turvattu tekijänoikeuslailta kun decryptasin ne turvallisesti viime vuoden puolella.

Pelien kohdalla laki on kai ollut erilainen ennenkin, eikä minua oikeastaan kovasti kiinnostakaan kopiosuojausten kiertäminen pelien kohdalla. Ne ovat joka tapauksessa laitteistosidonnaisia ja minulle jonkin sortin kertakäyttökamaa (ostan yleensä pelit käytettynä ja myyn eteenpäin kun olen pelannut läpi), joten peliharrastukseeni laki ei vaikuta.

Joka tapauksessa uuden lain tarkoitus (tekijänoikeusteollisuuden näkökulmasta) ei varmaankaan ollut pistää kuluttajia miettimään, haluavatko he enää ostaa tekijänoikeuden alaisia tuotteita vai ei, mutta näin siinä näyttää tapahtuneen. Sääli sinänsä.

—

Jos joku ei tiedä mistä uudessa tekijänoikeuslaissa on kysymys, niin Tanja Karpela on luvannut, että opetusministeriö tulee tiedottamaan lakimuutosten keskeisestä sisällöstä. Olisin jotenkin olettanut tämän tapahtuvan ENNEN kuin laki tulee voimaan.

Lupasin kuvia ja tässähän niitä tulee.

Ensin kaikki kolme tilaamaani levyä, kyseinen yksilö kuvassa oikealla. Kaksi muuta standardikokoisia levyjä.

Avaamalla etukannen löytyy, ei suinkaan itse levy, vaan ylimääräinen dvd, jolla on neljän kappaleen musiikkivideot.

Mitäs sieltä sisältä löytyykään?

“Kansilehti” ja itse levykotelo paljastuvat.

Kokonaan ulkona. Huomaa kansilehden kovat kannet ja kirjanmerkkinauhat.

Täältä löytyikin sitten se itse levy.

Sitten yhdessä kuvassa kaikki paketista avautunut tavara. Alareunassa kasa kansilehden sisällä olleita mainoksia. Levy on julkaistu tänä kesänä ja hintaa kertyi noin 12 euroa.

Lopuksi vielä toinen esimerkki kiinalaisesta tuotekehityksestä. Jolin Tsain syksyllä julkaistu live-dvd, jossa tuli mukana samat biisit kahdella cd:llä. Vasemmassa reunassa on kansilehti/valokuva-albumi ja oikeassa alareunassa pöytäkalenteri vuodelle 2006.

Posti kulkikin Hong Kongista tällä kertaa aika hyvää vauhtia. Ensireaktio oli, että kiinalaiset eivät kertakaikkiaan ole ymmärtäneet, että levyhyllyni ei tue kuin standardikokoisia cd-koteloita. Kuvia luvassa kunhan kamera saapuu paikalle. Arvostelut tulevat myös tutustumisajan jälkeen.

Niin, ja kasari <3

Kai sitä on sitten uskottava että japanilainen rock on mainstreamia. Ostin nimittäin tänään L’arc~en~cielin Awake-levyn Cash Storesta, siitä osto&myynti-liikkeestä, joka ei edes ole mitenkään erikoistunut musiikkiin. Yleensä tuolta löytyvät levyt ovat sellaista 15-vuotiaiden teinityttöjen musaa. Toisaalta, ehkä juuri siksi kyseinen levy sieltä löytyikin. (hyde = l’arc~en~cielin laulaja) Pettymys levyynkin on helppo ymmärtää: pojat poseeraavat kansissa melko vähillä meikeillä.

Vaihe 1: Odota, kunnes odottamastasi julkaisusta tulee muutamaa dollaria halvempi overseas-versio (kyllä, japanilaiset sinkut on kalliita).

Vaihe 2: Kerää järkyttävän pitkä toivelista levyistä, joita voisit tilata.

Vaihe 3: Kokoa toivelistalta sopivia seuralaisia odotetun julkaisun seuraksi niin, että kokonaishinta on yli 39 dollaria (jolloin saa ilmaiset postitukset) mutta alle 38.05e (jolloin tulli ei pamauta tilaukselle neljännestä lisää hintaa). Tulli helpottaa asiaa julkaisemalla kuukausittaiset vaihtokurssit. Nykykursseilla tilauksen sallittu koko on siis 39-44.6 dollaria.

Vaihe 4: Nörttiskripti tulostaa näiden tietojen pohjalta listan mahdollisista tilausvaihtoehdoista (näistä on karsittu pois sellaiset, jotka eivät täytä tiettyjä “periaatteita”):

BoA - Dakishimeru & Koda Kumi - Best: first things & Jang Nara - My Story
BoA - Dakishimeru & Joey Yung - Bi-Heart & Mika Nakashima - Music
BoA - Dakishimeru & Joey Yung - Bi-Heart & Ayumi Hamasaki - Rainbow
BoA - Dakishimeru & Joey Yung - Bi-Heart & Ayumi Hamasaki - A Song for XX
BoA - Dakishimeru & Joey Yung - Bi-Heart & Jolin Tsai - Born to be a Star
BoA - Dakishimeru & Joey Yung - Bi-Heart & m-flo - Astromantic
BoA - Dakishimeru & Joey Yung - Bi-Heart & Ayumi Hamasaki - Duty
BoA - Dakishimeru & Joey Yung - Bi-Heart & Chihiro Onitsuka - Collection
BoA - Dakishimeru & Mika Nakashima - Music & Amano Tsukiko - A Moon Child In the Sky
BoA - Dakishimeru & Jang Nara - My Story & Jolin Tsai - Magic
BoA - Dakishimeru & Jang Nara - My Story & Jolin Tsai - Born to be a Star
BoA - Dakishimeru & m-flo - Astromantic & Amano Tsukiko - A Moon Child In the Sky

Vaihe 5: Valitse paras kombinaatio ja tee tilaus. Ayun ensimmäinen levy on kiinnostanut jo pitemmän aikaa, joten valinnaksi muodostui BoA - Dakishimeru & Joey Yung - Bi-Heart & Ayumi Hamasaki - A Song for XX.

Vaihe 6: Odota tilauksen saapumista, ja sitä, että seuraavasta odotetusta julkaisusta ilmestyy puolta halvempi overseas-versio, jolloin palataan kohtaan 2.

Kaveri vaihtoi liittymänsä Kolumbuksen T1-tekstariliittymään. Mainosmateriaalissa, niin painetussa kuin internetsivuilla, lukee, että liittymän kuukausihintaan sisältyy 1000 tekstiviestiä. Lueskelin sitten itse liittymäsopimusta ja siellä (toisella sivulla) lukikin, että tekstiviestejä sisältyy kuukausihintaan maksimissaan 800. Ei sillä, että tuo erotus olisi käytön kannalta merkittävää (kukaan jaksa noin paljoa noita kirjottaa kuitenkaan), mutta osoittaa, että Suomessakin kannattaa lukea mitä paperissa lukee, vaikka liittymää myydessä oltaisiin luvattu mitä hyvänsä. Aina voi tietenkin toivoa, että kyseessä olisi muutos, joka liittymään on tehty niin hiljakkoin, ettei se ole ehtinyt vielä nettisivuillekaan. Lähipäivät osoittanevat.

Kännykkäliittymien kaupustelu on muutenkin saanut vähän verenmakuisia piirteitä. Pahin esimerkki on mielestäni Tele Finlandin mainonta, varsinkin koska TF ainakin ennen mainosti itseään sloganilla “Halpa ja yksinkertainen. Rehellisesti.” Viimeisin TF:n tempaus on ainakin Helsingin seuduilla aktiivisesti mainostettu liittymä, jossa kavereille puhuu 0.02snt/min. Tämä on ainakin se isolla lukeva osuus. Pienellä präntillä sitten lukee, että kyseessä on tarjous, joka on voimassa vuoden loppuun, ja että oikea hinta on muistaakseni tuplaten tämän.

Mainostuksessa ylipäätäänsäkin tulee joskus mietittyä, että onko mitään rajaa, mitä mainoksessa saa väittää. Tuntuu, että mielikuvamainonnassa saadaan luvata kuluttajalle vaikka kuu taivaalta kunhan ei suoraan valehdella varsinaisen myytävän tuotteen ominaisuuksista. Ilmeisesti oletetaan, että aikuiset osaavat erottaa tällaisessa mainonnassa varsinaiset faktat muusta hötöstä. Luulisi kuitenkin mainontakäytännön osoittavan, että näin ei ole. Jos tällainen mielikuvamainonta ei vaikuttaisi kehenkään, niin tuskin mainostajatkaan jatkaisivat samalla linjalla.

Sin é:n Deep Water Dropoff on ehkä paras levy, jonka omistan. Siinä yhdistyvät monet musiikissa arvostamani ominaisuudet: levy vie mukanaan jo ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta siitä löytää uutta vielä pitkän ajan kuluttua, levyllä yhdistellään rohkeasti eri musiikkilajeja (levy on siis jonkinlaista fuusioirkkua), sovituksia on tehty pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin tosissaan, soitto on teknisesti taitavaa ja levy on miksattu hyvin ja soundit monipuolisia.

Lainasin levyn alunperin, kun kuuntelin läpi kirjaston irkkukokoelmaa. Levyn ostaminen ei sitten ollutkaan niin helppoa. Kun levykaupoista ei löytynyt, yritin tilata sen Stockmannilta. Heillä kuulemma oli viimeinen kappale myyty kolme vuotta aikaisemmin ja maahantuojalla levyjä ei enää ollut. Harkitsin ihan vakavissani, että ilmoitan kirjastoon levyn “kadonneen”, mutta lopulta törmäsin siihen lähes sattumalta käytettynä Digelius Musicissa (viiskulma on musiikkiharrastajan ehdoton pistäytymispaikka). Tämä siis puolitoista vuotta sen jälkeen kun ensimmäisen kerran lainasin levyn.

Sittemmin selvisi, että samalta bändiltä on kaksi muutakin levyä. Amazonissa on jälkimmäistä joskus myyty, mutta sieltäkin loppuunmyyty aikapäiviä. Itse bändikin oli ilmeisesti hajonnut joskus tuon Deep Water Dropoff -levyn jälkeen, joten tuskin noita kukaan enää aktiivisesti levittääkään.

Olen sen jälkeen aika ajoin tsekannut noiden levyjen saatavuutta mm. ebayssa ja Amazonissa, mutta huonolla menestyksellä. Tsekkasin tänään uudestaan ja mitä näinkään, yksi käytetty kappale oli myynnissä Amazonin kautta. Mutta se hinta, 49 dollaria!? Ihan niinkuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin levy oli “alennuksessa” ja “low price”.

Melkein naurattaisi, jos ei itkettäisi.

Googlettelin kuitenkin vähän lisää, ja toivo heräsi jälleen. Löysin nimittäin bändin vanhan levy-yhtiön (joka vaikuttaa aika pieneltä puljulta) sivut, joissa mainostettiin, että kumpaakin levyä on few left. Kyseisistä levyistä £12 ei ole hinta eikä mikään. Pistin sitten mailia levy-yhtiöön. Toivotaan, ettei sivu ole ollut kahdeksaa vuotta päivittämättä.

Sivuilta löytyi myös hieman lisätietoa bändin hajoamisesta, ja jopa pari (1, 2) järjettömän huonolaatuista, mutta ruokahalua herättävää, demopätkää levyiltä.

—-

Pepsin läppärikampanjalle tuli muuten nolo loppu.

Innostuin sudokuista pari viikkoa sitten. Sitten sopivasti alkoikin tulla vähän joka tuutista tuollaisia sudoku-vihkoja. Ensimmäisen niistä (käsintehdyt sudokut) tehtyäni olen vähän pettynyt. Esipuheessa luvattiin, että sudokuissa tulee vastaan lukemattomia erilaisia ongelmia ratkaistavaksi ja että erilaisia ratkaisutapoja joutuu kehittämään liukuhihnalta. Näin ainakin ymmärsin.

Ennen kyseistä vihkoa minulla oli ollut noin viikon kokemus sudokuista. Nyt koko vihkon tehtyäni voin todeta, ettei sen tekemiseksi tarvinnut kehittää ainuttakaan uutta ratkaisutapaa. Säästelevätkö vihkojen tekijät ensimmäisten numeroiden vaikeustasossa vai mikä mättää? Netistä kyllä löytyisi vaikka minkä tasoisia sudokuja, mutta haluaisin tehdä noita nimenomaan silloin kun nettiä ei ole saatavilla ja tulostaminen ei oikein ole kestävä ratkaisu.

Kenelläkään kokemuksia niistä muista sudoku-vihkoista?

EDIT Kirjoitin ratkaisuohjeet mille tahansa sudoku-ristikolle.

Kuudennella luokalla sain ylpeillä sillä, että meidän koneessa oli peräti 3,5 gigatavua kovalevytilaa. Opettaja siinä sitten piirteli taululle, miten vain joitain vuosia aikasemmin hänellä oli ollut kone, jossa oli huima kolmen megan kovalevy.

Sittemmin ajat ovat muuttuneet. Itseltäni pamahti noin kuukausi sitten varmuuskopiointiin käyttämäni vanha 40gigan levy, ja olen sen jälkeen elänyt jännityksessä, koska jompi kumpi toisista kovalevyistäni hajoaisi. Ostin vasta keväällä ulkoisen Lacien 250 gigan levyn. Päädyin ulkoiseen levyyn, koska ajatuksissa on jo pitkään ollut läppärin ostaminen, ja siihen tuollainen levy sopisi kuin nenä päähän. Pääkovalevyni on ollut 120gigainen, jota käytän nykyään lähinnä ohjelmien asennukseen. Kaikki media, dokumentit ja muu huvitus on ollut tuolla Laciella.

Nyt piti kuitenkin saada korvaava levy tuolle varmuuskopiolevylle. Ostinkin sitten toisen 250 gigaisen, tällä kertaa sisäisen tosin, koska tuossa kokoluokassa näyttää olevan paras hinta/koko-suhde. Varmuuskopioinnin lisäksi aion käyttää tuota lähinnä sen Lacien kopiolevynä, niin voin sitten irrottaa Lacien huoletta läppärikäyttöön, kunhan joskus saan sen läppärin hankittua.

Kaikkiaan minulla on siis 620 gigaa kovalevytilaa. Tuntuu aika hurjalta. Mihin sitä kaikkea edes tarvitsee? Ei mihinkään (waretushan on syntiä), mutta nyt pystyn ensimmäistä kertaa ikinä varmuuskopioimaan kaiken. Seuraavalla kerralla kun kovalevy pamahtaa, ei tarvi kokea sydämentykytyksiä kokeillessa mikä levyistä meni rikki.

J.K. Tuo 3,5 gigaa on aika mielenkiintoinen määrä. Onhan se vieläkin jonkinmoinen koko, mutta esimerkiksi tämän vuoden suurin biisi-projekti vie yksinään 3,43gigaa. Albumillinen tuollaisia olisi siis jotakuinkin 40 gigaa. Mihin maailma onkaan menossa?